Ads 468x60px

perjantai 28. maaliskuuta 2014

KPMG valtionhallinnon tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelun toimittajaksi

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on kilpailuttanut neljä toimittajaa valtionhallinnon tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelun toimittajiksi. Palvelun tuottajiksi on valittu KPMG Oy Ab, CGI Suomi Oy, Netum Oy ja Reaktor Innovations Oy. 
Kilpailu toteutettiin Hansel Oy:n johdon konsultointipalveluja koskevan puitejärjestelyn 2013–2017 perusteella sen osa-alueella Tietohallinnon kehittäminen, kokonaisarkkitehtuuri ja riskienhallinta.

"Yhteisen puitesopimuksen tavoitteena on tukea valtiohallinnon organisaatioita tietoturvallisuuden ja varautumisen kehittämisessä. Kilpailutuksessa tärkein valintakriteeri oli laatu, jonka painoarvo oli 60 %", kertoo kilpailutuksesta vastannut apulaisjohtaja Kimmo Rousku Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorista.

"Asiakkaan ei tarvitse enää tehdä kilpailutusta, turvallisuuselvityksiä, vaitiolositoumuksia ja toimittajien auditointia, koska olemme jo huolehtineet tästä kaikkien toimittajien ja heidän yli 100 asiantuntijan osalta", Rousku jatkaa.

Sopimuksen myötä valitut palvelutoimittajat tuottavat palveluita mm. tietoturvallisuuden ja vaatimusmääritysten auditointiin, hallintajärjestelmän prosessien, kyberturvallisuuden, riskienhallinnan ja jatkuvuuden hallinnan kehittämiseen, vaatimusmäärittelyiden tuottamiseksi ja arkkitehtuurin suunnitteluun. 

Asiakkaan itse määrittämien toimeksiantojen koko vaihtelee muutaman päivän konsultoinnista usean kuukauden tietoturvapäällikköpalveluun tai jopa satojen päivien laajempiin kehittämiskokonaisuuksiin.

Palvelu on suunnattu kaikille valtionhallinnon organisaatioille ja nyt tehty sopimus on voimassa valittujen palvelutoimittajien kanssa vuoden 2018 toukokuuhun asti.

Lisätietoja:
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
  • Tuotantojohtaja Jukka Yli-Koivisto, p. 040 561 7611
  • Apulaisjohtaja (tietoturvapalvelut) Kimmo Rousku, p. 050 566 2986
    etunimi.sukunimi@valtori.fi

KPMG Oy Ab

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti